18.9.2004
Suomen talouden tilasta voi olla monta mieltä. Olemme huolissamme valmistuksen valumisesta Kiinaan ja muihin halpamaihin. Vaikka kännykkävienti takkuilee meillä on onneksi vielä muutama menestystuote vientimarkkinoille – esimerkiksi halvat ja hyvät insinöörit ja sairaanhoitajat. Näiden ammattiryhmien kohdalla ihmisvaihtotase osoittaa selvää ylijäämää. Ainoana euroopan maana viemme jatkuvasti vuodesta toiseen toistatuhatta korkeastikoulutettua ihmistä ulkomaille. Koulutamme kaikesta päätellen k.o. ammattilaisia enemmän kuin omassa maassa tarvitsemme. Tämä on tuskin kansataloudellisesti järkevää. Miksi Suomen pitää subventoida muita maita tuottamalla halpoja ammattilaisia? Lisäksi ylikoulutusvimma vinouttaa mamme osaamisprofiilia. Korkeasti koulutettuja on yllin kyllin, mutta käden taitoja ei enää löydy. Nykyään teollisuus palkkaa insinöörejä tehtäviin joita ennen teknikot hoitivat. Tämä on paitsi yksilölle turhauttavaa myös koulutusresurssien haaskausta. Koulutuksessakin meidän pitäisi määrän sijasta satsata laatuun.
Aivoviennin lisäksi ylitarjonta painaa palkkatasoa. Meillä on ostovoimaan verrattuna euroopan halvimmat insinöörit. Olemme siis itse suunnittelun halpamaa. Sensijaan työntekijöiden työn hinta on hyvää eurooppalaista keskitasoa. Tässä on siis ”solidaarisen” palkkapolitiikan tulos: Vahvat ammattiiliitot hinnoittelevat jäsenensä ulos mailmanmarkkinoilta samalla kuin naisvaltaisten ja korkeastikoulutettujen alojen edustajat joutuvat vientituotteiksi.
Koko koulutusvimman taustalla lienee harhakäsitys. Koska koulutetuilla on matalampi työttömyys kuin kouluttamattomilla kuvittelemme että työttömyys saadaan kuriin lisäämällä koulutusta. Väärin: Koulutus vähentää työttömyyttä vain siinä määrin kuin se poista tietyn osaamisen puutetta.
Tilanteen korjaamiseksi ehdotan sisäänottopaikkojen vähetämistä koulutusresursseja karsimatta selvillä ”ylitarjonta”-aloilla. Näin saataisiin myös opiskeluaikoja alas kun ohjausta on riittävästi opiskelijaa kohden.