
22.04.2006
Vantaan ja Helsingin kaupungit suunnittelevat aluevaihdoksia. Vantaalaisena ihmettelen hieman vaihdoksen tasapuolisuutta. Edellisen vuosisadan puhallus tapahtui kun Vantaa luovutti Vuosaaren Helsingille vastikkeetta. Nyt esitetty ”vaihto” vie kevyesti tämän vuosisadan puhalluksen tittelin.
Kuten näin arveluttavissa hankkeissa on tapana kunnanvaltuustolle annetaan ”herkkusienikohtelu”, ts. pidetään pimeässä ja syötetään paskaa. Siksi tarkkaa karttaa vaihdettavista alueista puhumattakaan selvityksistä mitä taloudellisia vaikutuksia vaihdoksesta seuraa ei ole esitetty vaikka päätöksen aika koittaa jo toukokuussa. Jatkomietteet ovat siis henkilökohtaisia arvioitani.
Vaihdettavat alueet ovat epäselviä. Vantaa luovuttaa Helsingille ns. ”Västerkullan kiilan”. Laajimmillaan tämä käsittää kaikki Vantaan alueet Porvoon moottoritien eteläpuolella. Helsinki puolestaan luovuttaa Vantaalle Ala-Tikkurilan. Tämä lienee ne Helsingin alueet jotka ovat kehä III:n pohjoispuolella Tikkurilan kohdalla.
Tarkastellaanpa karttaa: Yllä olevan määrittelyn mukaan Vantaa vaihtaa n. 8.5 km2 alueen kymmenen kertaa pienempään. Vantaalle arvotonta rakentamatonta aluetta vaihdetaan kuuleman mukaan valmiiksi rakennettuun alueeseen hyvine veronmaksajineen. Pötyä ja jälleen kerran pötyä! Västerkullaan mahtuu n. 10000 kohtuullisen kokoista omakotitonttia. Näiden arvo nousee kaavoitettuina ehkä 100000€/kpl. Tämä tekee yhteensä noin miljardin! Alueella on toki jo rakennettua aluetta ja suojelualueita joille ei voi kaavoittaa asuntoja, mutta toisaalta koko alue tuskin kaavoitetaan harvaksi omakotialueeksi vaan osasta tulee tiheä lähiö metroasemineen ja ostoskeskuksineen – huomattavasti arvokkaampaa maata. Grynderit miettivät varmaankin jo kilpaa hyviä tarjouksia…
Entä miten on niiden hyvien veronmaksajien kanssa? Vantaalta siirtyy Helsingin puolelle n 10000 asukasta, mm. Rajakylän omakotialue, jossa ei suinkaan asu mitenkään ”huonoja veronmaksajia”. Lisäksi alueella on puolityhjiä koulu- ja päiväkoti-rakennuksia, joten uusia asuntoja voidaan heti rakentaa lähistölle ilman kovinkaan kummoisia infrastruktuuri-investointeja. Ala-Tikkurilassa on puolestaan pienteollisuutta, mm. autokauppa, ulkomaisen elintarvikeketjun myymälä ja pikaruokaketjun ravintola. Yhdenkään kotipaikka ei siirry Vantaalle, joten verotkin menevät muualle. Alueella on myös asuntoja, joista osa Helsingin kaupungin vuokrataloja – ei kuulosta kovin hyviltä veronmaksajilta
Lars Stormbom
Vantaa